Heippa...
Niin se vaan syksy etenee ja Taimetkin on jo siinä iässä että ekoihin pentunäytteyihin pääsi suuntaamaan. Siskokset oli kokoontumassa Lahteen messukeskukseen näyttely treffeille. Onneni oli päästä mukaan töiltäni, Laura olisi joka tapauksessa napannut Viivin kyytiin ja lähtenyt treffeille. Yhdessä sitten päästiin matkaan tämä emäntä jo niin malttamattomana että olisi ollut menossa jo päivää aikaisemmin
-onneksi oli sitä matkaseuraa joka oikaisi ajoissa asianlaidan.
Lahdessa meitä jo pelipaikoilla odotti Muru (U. Hulmo Rakkavuokko) ja Lumi (U. Bierffis Lumileinikki) ihmisineen ja kannustusjoukkoineen. Muru ja Lumi olivat heti aivan intona painimassa, mutta Viivi empi ja mietti kaksi kertaa passaako semmoiseen ryhtyä ja sitten kun lämpeni ajatukselle ei loppua olisi tullutkaan.
Viivin olin saanut seisomaan treeneissä sen pari sekkaa paikallaan jopa ja elättelin toiveita että hetki vaikka todellakin pysyttäisiin paikallaan kehässäkin. Molemmat siskot olivat treenanneet esiintymistä ja sehän sujui heiltä vallan mallikkaasti. Yllätys olikin suuri kun kehässä Viivi pönötti kuin vanhempikin tekijä, tuomarikin sitä oikein ihmetteli ja arvosteluunkin kirjoitutti.
Pikkunarttupörröjä oli huikea määrä, ilmoitettuja oli 12 joista paikalla 11 ja niiden lisäksi oli pari vanhempaa ja yksi pikkupörröpoika eli paaaljon ihania pentuja ihasteltavaksi!
Kehä oli reilun kokoinen, mitä nyt keskellä oli tolppa joka haittasi vähän valokuvaamista. Kilpailuluokassa oli jännää pönöttää juostiin välillä ja taas seisottiin porukkaa tippui vähitellen edestä ja takaa... sisarukset pönötti peräkanaa aakkos/numero järjestyksessä vielä vaan... jossain kohtaa tajusin että eihän meitä ole enää kuin 5 että yksi vain tippuu ja loput sijoitutaan, viimeisenä (viides) rivistä läksi Muru ja niin me jäätiin Lumin ja Viivin kanssa kärkinelikköön (3. Lumi ja Viivi 4. ) KP:tä ei herunnut kuin kärki kaksikolle mutta eipä se meitä haitannut. Niin hienosti sisarus kolmikko pärjäsi. Ylpeitä saamme olla
Arvostelut menikin suoraan kehistä nettiin ja tuntui vallan hassulle kun ei enää edes paparilappua saa kehästä mukaan. Tosin ompa nyt helppoa jakaa teillekin teksit ilman nyhräämistä ja voi helposti vertailla kanssa kisaajien arvosteluja. Tuomarina oli Mari Pajaskoski.
LUMI ppek 3.
"5,5 kk. Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Kokoon ja ikään nähden erinomainen raajaluusto. Mittasuhteiltaan maksimipituinen. Kauttaaltaan hyvinkulmautunut. Miellyttävä pää ja ilme jossa selvä sukupouolileima. Riittävä otsapenger ja kuonon vahvuus. Liikkuu tänään jännittämisestä johtuen hieman kiireisellä askeleella. Rakenne mahdollistaisi pidemmät ja tehokkaammat liikkeet. Erinomainen karvanlaatu tulossa. Suloinen pentu."
VIIVI ppek 4.
"5 kk. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kokoon ja ikään sopiva raajaluusto. Ikäisekseen hyvä eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Lupaava pää jossa jo nyt hyvä kuonon vahvuus ja ariittävä otsapenger. Oikea-asentoiset, hieman kookkaan vaikutelman antavat korvat. Liikkuu tasapainoisesti sivusta ja edestä, mutta vielä kovin ahtaasti takaa. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Pehmeä pentukarva. esiintyy ikäisekseen hienosti. Miellyttävä luonne."
MURU (5.)
"Erittäin hyvätyyppinen. Oikeat mittasuhteet. Hyvä raajaluusto. Hyvä pää jossa oikeat mittasuhteet ja hyvä otsapenger. Hieman alaskiinnittyneet kookkaat korvat. Purennan tarkistaminen hankalaa, lopulta onnistuu, purenta ok. Ikään nähden hyvinkehittynyt runko. Liikkuu tänään vähän lyhyellä ja kiireisellä askeleella. Pennun kehitysvaiheen takakorkeus näkyy vielä hieman liikkeessä. Oikealaatuinen pentukarva. Tarvitsee vielä hieman käsittelyyn totuttelua."
Harmittavasti ei ollut tiedossa mitään aidattua paikkaa jonne oisi voinut siskokset päästää painimaan ja rallittelemaan kunnolla, ensi treffeille pitää suunnitella paikka paremmin, niin ja veljet mukaan lystin pitoon! Kivaa oli silti ja linkkejä kuviin löytyy jotain otoksia -täytynee pyytää vielä Lauran kuvista jaetukansio, hän kun oli hovikuvaaja ja otti paljon hyviä kuvia treffeiltä. -Kiitos paljon kaikille asianosaisille!
Viivi kävi myös näyttämässä jalkaa vielä fyssarille miten on toipunut ja hyvinhän se oli ja Viivi näytti mallia miten 5kk ikäinenkin voi mallikkaasti malttaa pötköttää pöydällä käsiteltävänä. Taas sai olla mamma ylpeä.
Kaja vieraili meillä yökylässä ja vähän jänskättiin että vieläkö sitä hyvät välit muistetaan ja sinnehän se sujahti tyttö laumaan ja lystiä oli peuhata porukalla. Kiitos käynnistä! Seuraavaksi tapaankin Lapinlapsista Rekkua Paulan kanssa.
Muutkin voisi laitella minulle kuulumisia vink*vink* ryhmään tai jotain postia, olisi ihana kuulla kaikista Peikoista ja Lapinlapsista ja kiitos kaikille jotka ovat laitelleetkin viestejä ja kuvia. Tälle vuotta kun on vielä pompsahtanut uusia sukulaisia Tahvon lapsia niin etelään kuin pohjoiseen niin toivottavasti kuulemme heistäkin myös jatkossa jotain! -Tervetuloa kaikille meidän face-ryhmään ja seuraamaan myös instagram tiliä.
Loppu laumalle kuuluu hyvää, vähän karvanlähtöä ja juoksujakin pukkaa että jos niitä ei lasketa
-Mukavaa loppusyksyn jatkoa liekkö se talvi tulee niin kuin uhkaillaan ja näkymisiin Seinäjoellä kehien merkeissä seuraavaksi!
Uusimmat kommentit
19.03 | 15:03
Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...
04.08 | 19:25
Onpas komea Vonkale :) huippupoika!
15.11 | 20:29
Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...
16.06 | 15:50
Kiitos Niko