Kuulumisia

Hellou...

Mitäkö meille kuuluu, tasaisen tappavaa arkea, vähän sattumuksia ja jotain harrasteitakin. Niinhän ne loppuu pidemmätkin lomat, yksi ajanjakso elämässä on ohi kun lapsemme täytti kolme vuotta ja sai heittää hyvästit osa-aikavapaille. Arki alkanut rullata jossa ei liiemmin varsinaisille harrastuksille ja reissuille ole sijaa. Jotain pientä kutenkin, arki vapaita osunut muutamalle paimennuspäivälle ja jonkun kerran on siis päästy pyörähtämään pellolla ja treenailtu mm.häkitystä. Välillä se on jopa onnistunut niin hyvin että on mitä muistella. Seuraavista treeneistä ei ole taas hajuakaan, mutta ehkä vielä tänä syksynä. 

Taiga kävi Hyvinkään ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä erinomaisesti veteraaneissa, sa:kin saatiin mutta luokassa sijoituttiin vasta toiseksi kun oltiin niin pitkiä.

Esko Nummijärvi:

VET ERI 2. SA

”Rotutyyppi erinomainen. Kookas näyttävä narttu jolla on pitkä runko. Järeä mutta runkoon sopiva pää. Kookkaat korvat. Hyvä selkä, rinta & raajat. Erinomainen karvapeite."

-vai että kookaskin kaikki 44cm 

Erkkarit jäi välistä kun ilmoittautumiset oli niin aikaisin ja meillä ei todellakaan työvuoroja eikä toiveita niihin herutella. Kokoustamassa kuitenkin kävin kiitos vielä Kirsille että nappasi minut kyytiin. Siellä kyllä tuli harmiteltua ettei voi enempää osallistua muihinkaan rotujärjestönjuttuihin kun ei ole sitä mahdollisuutta töiltä.

Ajattelin mennessä että olisi jo PEVISA -keskustelua, mutta keväällä sitten varmaan vasta. Tärkeimmät muutokset nyt oli jäsenmaksun korotus ja että yli 10 vuotta täyttäneiden käyttämättömien urosten pentueen rekisteröinti kuluja korvataan kokeeksi.

PEVISASTA puheen ollen se onkin aina niin kaksi jakoinen juttu, toisaalta jotain pitäisi tehdä ettei rodun terveys luisu kuin lehmänhäntä, toisaalta onko se keppi vai porkkana ja mikä on se järkevin tie.  Tunnolliset kasvattaja punnitsee riskit selvittää autoimmuni jutut, hoitaa geenitestit ja kuvauttaa jalostuskoiriaan enempi kuin PEVISA vaatii. Sitten on se jengi joka menee siitä mistä aita on matalin, saako niitä kuriin millään, varsinkin kun kauppa mikä kannattaa käy vaikkei papareitakaan pennuille saisi. Onko rotu liian suosittu? Mitä voimme oppia muilta roduilta?

Kyynärien kuvaamiseen haluaisin porkkanaa, d-lonkkaisten käyttöön suitsia. Ehkä poikkeusluvalla niitäkin voisi käyttää niin kuin vanhempia terveitä kuvaamattomiakin. Liikaa ei voi vaatia silloin loppuu jalostusmateriaali, jos nytkin ne pari vaatimusta on joillekin ylivoimaisia, vaikka kotoa hakisi. Genetiikkassa mikään ei oikein tule yksin jos jotain rajataan pois menetetään myös jotain muuta  ja äkkiä ollaan ojasta allikossa. Se kultainen keskitie ja kohtuus kaikessa pitäisi säilyttää rajaamisessa ja  mitä enempi geenejä liikkeellä sen parempi todennäköisyys ettei ne huonotkaan aina osu yhteen. Laaja geenipooli on se tärkein varjeltava, kaikenlainen yksipuolinen jalostus on sen turmioksi se on jo nähty monessa rodussa. Onneksi meillä on vielä niin monimuotoinen rotu. 

Aavalle vahvistettiin myös Viron Juniori valio titteli. Olisi kyllä kiva jos suomessakin olisi juniori sertit ja tittelit. Toisi harrastamiseen ihan uutta virettä. Aavan kanssa piipahdin myös parissa mätsärissä: isojen aikuisten koirien kehästä punaisten 2. sekä sinisten 2. -no täytyy sanoa että jotain tuo koira osaa ja se on kehä pönöttäminen, taitaa lie tykätä siitä hommasta 

Pentukuulumisiakin tietty löytyisi, loman lopuksi retkeilin Hugon kanssa Ouluun, Oulunsalossa kun temmelti Tahvon ja Oonan (Keijukaisten Korpinkuiskaus) jälkikasvu. Seitsemän vilperttiä valloitti sydämmet mennen tullen, Kalevala-pentueelle toivotteleme onnellista eloa maailmalla ja toivottavasti tapaamme vielä joskus edes muutamaa, kuulumisia olisi ihana saada! Tahvolle on syntynyt nyt viimeinen pentue toistaiseksi Cimulin kenneliin ja joutuu ehkä sitten retkeilemään eteläänpäin vuorostaan ihanaa viisikkoa katsomaan.  

 Tahvon sisko Saana pyöräytti myös potran pojan joten onnea Kuhmoon. Saagan veljenlapsia kävin myös lällyttelemässä naapurissa, nekin kerenneet jo muuttaa maailmalle. 

Sitten palatakseni aiheeseen sattumukset ja Viivi 

 Viivi on sanoisinko sukua sammakolle tai ehkä kengurulle jos ei nyt sähköjänikselle 

(ehkä tullut mummoonsa kuitenkin vaan). No sanotaanko että välillä on vaikea osua yksikään jalka maahan kun Viivi on vauhdissa ja niihän siinä kävi että tekevälle sattuu. Viivi loikkasi innoissaan lattia luutun perään ja mukkelis makkelis alas niin että se yksi jalka sitten osui maahan ja  niin että kinner meni sijoiltaan. Auts auts ja auts... eläinlääkärissä jalka vedettiin paikoileen,  kuvattiin läpi ja koipipaketissa saikkarin viettoon. Kurjaa häkkielämää, sillä ei tuollaista vauhtipentua todellakaan saanut paikallaan pysymään edes melkein kuin lääkärin määräämässä arestissa. Pian onneksi saikkari oli ohi ja fyssarikin totesi toipuneen hyvin kunhan nyt kuntoutetaan jalka entiselleen. Toivottavasti haaverista ei koidu jatkossa riesaa, siihen ainakin koitamme tehdä parhaamme. Helinä oli saikkarin meillä ettei paras painikaveri provosoi riehumaan. Vaikka yllättävän hyvin Viivi otti saikkarin ja tyytyi kohtaloonsa protestoimatta, tosin vauhtia piisasi ainakun vapauden häivähdys koitti.  Onnistui Viivi siinä saamaan vielä pissatulehduksenkin samaan pötköön, mutta nyt näyttää sille että jos ei kerkeä mitään sattua niin Viivi pääsee treffaamaan siskoja pentunäyttelyyn Lahteen. * kop kop*

Taiga ja Aava reissaavat Seinäjoelle jonne myös Rekku tulossa ja sitten ihmetellään päästäisiinko Jyväskylän näyttelyyn ja miten käy Messareiden laita tänävuonna. Harmittavan vähän malttaa kirjoitella tännekään kun se käytännössä on tehtävä öisin, mutta yritetään taas päivitellä vähintään tulokset.

Hyvää loppusyksyä kaikille! 

Yleiskuva