Kuulumisia

Hei vaan...

En enää muista kuinka monta kertaa olen aloittanut matkakertomuksen meidän syysloma reissusta mutta teen sen nyt lyhyesti ja ytimekkäästi vielä kerran ja toivon ettei tämäkin kerkeä kadota bittiavaruuteen kepon toimesta 

Piipahdimme Aavan kanssa kehissä Rakveressa Virossa, ensin oli ajatus hypätä ystävän kyytiin mutta lopulta mukaan lähti niin isäntä kuin kepokin ja lomareissua perheen kera pukkasi ja Aava sai seuramieheksi Ukkon. Ukko vietti 10 synttäreitä matkoilla. Jestas miten se tuo aika rientää vastahan pikkupallerona haettiin. Matkustamisessa pentukoiran ja lapsen kanssa on hyvin samanlaiset haasteet. Viihtyvyydestä huolehdittava ja siivous tarvikkeet oltava käden ulottuvilla. 

 En tiedä kumpi saa enempi sotkua aikaan lapsi vai koira kun molemmat ovat touhukkaita tapauksia eivätkä aivan sisäsiistejä -toisella sentään vaipat jos ne vain sattuu jalassa pysymään mutta hän onkin erikoistunut enempi kaatelmaan kaikkea pöydille ja lattioille. Joten valppaana saa olla kummankin kohdalla. 

Rakvere on kaunis pikkukaupunki n.100km Tallinasta itäänpäin, kaupunkin maamerkki on linnan rauniot kukkulalla. Majoituimme viihtyisään Villaan joka sijaitsi aivan lähellä keskustaa mutta metsän ympäröimänä, rauhallista ja kätevää koirien kanssa. Myös paikan aamupala teki vaikutuksen -harvoin sitä on aamupallalla vetänyt kokolihapihviä ja päälle täytekakkuja... 

No itse näyttelyyn se sijaitsi urheiluhallissa jossa oli yhtä tiivistunnelma kuin edelliselläkin vierailu kerralla, tuolloin Taiga & Ukko kävivät sertit nappaamassa ja taidettiin saada valiokin kotiin viemisiksi eli hyviämuistoja. Miehet viettivät päivän puuhastellen muuta kun me Aavan ja ystäväni seurueen kanssa pönötimme kehillä.Tutustuin siinä uusiin ihmisiin ja rotuihin ja ai jai iloitsimme voitokkaista koirista. Onnea vielä kaikille! 

Aavalle ei ollut eka kehä temppu eikä mikään tuomari täti Manola Boggesi (italiasta ellen väärin muista) oli heti myytyä ja Aava sai nuolla tämän naamankin. Vapaa käännös arvostelusta meni jotenkin näin:  "7kk kiva narttumainen pää, erinomaiset korvat, erittäin kompatki runko, hyvä etuosa, hyvä luusto ja raajat, pentu turkki, vapaa liike" Kp ja ROP-pentu. 

Sunnuntain tuomari oli sitten vähän eri maata mies Norjasta Arne Foss " 7kk, hyvin narttumainen, melko tasapainoinen, hyvin tyypillinen ilme. Oikea stoppi. Voisi ?(sanasta ei saa selvää) hiukan tulevaisuudessa. Hyvä luusto ja raajat. Takaa vielä melko kapea. Hyvin täyttynyt runko ikäisekseen. Liikkuu hyvin. Voisi hiukan enempi draivia olla takana. Ok häntä. Erittäin mukava luonne. Hyvin esitetty." tälläkin irtosi KP ja ROP-pentu muuten tämä setä ei jakanutkaan kuin parikilpailun kp:n meidän rodussa ja monessamuussakin runsaslukuisemmasin rodussa jäi sertit jakamatta -eli hyvin tiukka linja hänellä. 

Siitäpä saatiin hyvää treeniä niin matkustukseen kuin kehiinkin. Aava malttaa välillä tosi hyvin esiintyä joskus taas iskee se hetki kun voisi pistää ranttaliksi ja lähteä painimaan kisakumppaneiden kanssa. Onneksi kehät meni hienosti -voime sitten tulla huolella  perseilemään messareihin 

Loppu reissusta lomailimme vielä Tallinassa vähän suvun kesken ja siitä kotia kohti takaisin arkeen. Kiitos kaikille matkaseurasta. Kotimatkalla piipahdimme vielä moikkaamassa Metkaa (U.Muotkan Metka)  ihastuttava poitsu hänestä kasvanut! 

 Pienet rallittelut teki terää matkustuksen lomassa ja kotimatkan tunnelma oli hyvin rauhallinen autossa. 

Ja seuraavana onkin vuorossa vuoden loppuhuipennus eli messarit jonne olen lähdössä edustamaan tyttöjen kanssa -näkymisiin siellä! 

12. marras, 2017

0

Uusimmat kommentit

19.03 | 15:03

Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...

04.08 | 19:25

Onpas komea Vonkale :) huippupoika!

15.11 | 20:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...

16.06 | 15:50

Kiitos Niko