Moikka,
Niin se aika viilettää pennut täyttää pian 6 viikkoa edessä on vielä madotus, sirutus ja pentutarkki eläinlääkärillä sitten vain paperit ja pentupaketit valmiiksi ja alkaa haikeat heipat kun jo ihan pian muuttavat omiin koteihinsa. Paitsi tietty Aava joka jää meidän laumaan.
Aavan jalkoja tressasin ja kuten viisaamat sanoi aivan turhaan, kakaran koivet on aivan kuten pitääkin kun käveemään lähti, vähän hitaampi oli jaloille pääsy mutta sen jälkeen vauhtia piisannutkin.
Lapinpentueesta on varttunut jo melkoinen riiviö lauma joka toki löytää ekana sen revittäväksi mihin ei tarvitsisi koskea ja purevat varvasta siitä kohtaa mikä makeimmalle tuntuu. Nenät nuollaan ja tutkitaan ympäristöä touhukkaasti, muuhunkin laumaan ovat jo vähän tutustuneet. Pieniä persoonallisuus eroja löytyy mutta melko tasainen jengi. Angelin Akka on isoin ja tytöt Unarin Unelma ja Sallan Suttura pienimmät pojat siinä välissä vielä ainakin 5vkon kohdalla. Vähänkö Akkaa eli Kajaa harmitti kun muut mahtui vielä juoksemaan aitaverkosta läpi mutta Kajapa ei ja muut kiusasi juoksemalla ees taas katsomassa "oliko sulla joku ongelma"
. Pentulaan siis kuuluu noh rauhallista silloin kun nukkuvat.
Medän kuulumiset tuppaa oleman aika pentu voittoista mutta jotain pientä nyt muutakin, paimentamaan päästiin taas ja treenit jatkuu. Mette mummo kävi kylässä ja Helinääkin on nähty, karvan lähtö jatkuu... -joten kehät joutuu odottamaan.
Tänä-KIN keväänä on taas punkkishow somessa eikä se nyt poikkea muista keväistä, tällä kertaa kauhukertomukset kohdistuneet bravectoon vuorostaan. Johan sitä on litkuista ja pannoista luettukin vuosia, niissä syynä usein ohjeidenvastainen käyttö. Täysin turvallista tuotetta ei silti ole olemassakaan mutta jokainen arvioi itse kuinka suuri riski ne punkit itse on. Ihmisten omat johtopäätökset mikä johtuu mistä on syytä ottaa varauksella, viralliset tahot on sitä varte jotka tutkii ja suojelee käyttäjiä. Oireita ilmetessä mistä tahansa lääkeaineesta on haittailmoitus syytä tehdä ja asia menee tutkittavaksi. -meillä jatketaan bravecton käyttöä jos ei sitä löydy eläinlääkärimme hyllystä niin sitten sitä tosta suunkautta annettavaa...
Eipä tässä tällä erää kummempia huomenna taas osa pennuista näkee tulevia omia ihmisiään eli kiva päivä tiedossa. -Mukavaa vappua kaikille!
Uusimmat kommentit
19.03 | 15:03
Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...
04.08 | 19:25
Onpas komea Vonkale :) huippupoika!
15.11 | 20:29
Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...
16.06 | 15:50
Kiitos Niko