Hei kaikille...
Vähän niitä kuulumisia eli käytiimpä siellä petotestissä ja Viljo-karhuahan me moikkasimme. Onneksi se oli vain moottoroidulla kärryllä kulkeva täytetty kaveri tai muuten meistä olisikin tullut sen lounas. Viljo ei näyttänyt edes kovin suurelle mutta oli eläissään painanut jonkun 180kg joten eipä siinä paljoa ois painanut tälleen pikkasen pyylevämpikään koiratäti jos ois tassulla paiskannu, mutta siihen olisin luottanu että kerralla ei ois kyllä syöny.
Meidän testi oli sunnuntai aamupäivästä Jyväskylän Tikkalassa, siellä jossain peräkylillä täältä katsottuna ja hyvä ettei eksytty mennessä jo... Se oli se vaimo jonka ois pitänyt karttaa lukea eikä luottaa että isäntä tietää mihin menossa, paitsi että ajoi ohi ohjeista huolimatta. Noh jokatapauksessa perille päästiin ja kun välistä oli joku jäänyt pois olikin tosi toimet samantien. Allekirjoitukset lappuihin ja koira valmiiksi liinaan, ohjeet testin ohjaajalta ja eikun menoksi. Kiitos testaajalle ja järjestäjille kivan kelinkin olitte tilanneet kaikinpuolin mukava kokemus!
Testin aluksi käytiin koiran kanssa hajupisteellä josta oli tehty jälki... Hajuna oli karhun ulostetta ja pesäpehkua -harmi en muistanut kysyä mistä ne oli kotoisin. Sitä käytiin vain nuuhkaisemassa ja katsottiin lähtikö koira jäljelle. Jäljellä vastaan tuli karhu ja sen nähdessä pysähdyttiin itse ja kun koira huomasi karhun päästettiin liina pitkäksi ja seurattiin mitä koira duunaa. Ohjaaja ajeli karhua kohti koiraa ja omistajaa tehden hyökkäyksiä. Jos koira päätti lähteä lipettiin samantein ja pelkäs kovasti testi jäi sitten siihen jos taas koira kävi ärhentämään karhulle pyöriteltiin Viljoa siinä tovinen seuraten mitä koira tuumaa ja kuinka jaksaa puolustautua. Testin päätteeksi mentiin halimaan koiraa ja kuulemaan arvio karhun kömpiessä piiloonsa odottamaan seuraavaa uhria.
Itse odotin mielenkiinnolla mitä omani tekee ja toivoin että kaikista jotenkin erottaisi että suuri hätä kyseessä ja tositilanteessa varoittaisivat niin että osattaisiin luikkia vähän äänin lipettiin. Kuvittelin kyllä kaikkien ryntäävään kaakkoon suurinpiirtein samantein ja haukkuvan mennessään. Noh sehän ei sitten ollutkaan ihan niin ja olin aika yllättynyt. Meiltä mukana testissä oli Ukko, Tahvo, Taiga ja Helinä oli napattu äidiltä mukaan myös. Sinällään heräsi kyllä uteliaisuus roijata vielä Saaga ja Sisukin vaikka niitä on kiusittu luonnetestissäkin, toisaalta voin nyt hyvin kuvitella mitä ne tekisi karhun nähdessä.
Ensimmäisenä koitokseen päätyi Tahvo, en osannut kummempia odottaa. Petoja ei oltu nähty, koiruus aika leppoisa, ei nyt arka eikä säikkykään mutten kovin rohkeaksikaan ajatellut, semmonen lällykkä, karkuun ajattelin luikkivan ja haukkuvan, kun ilmoittaa kyllä äänellään mieluusti. Tahvon reaktio hajujälkeen oli voimakas ja lähti jäljelle. Reaktio nähdessään karhun oli siirtyi omistajan taakse (kiitos vaan karhun ruuaksi jätit). Haukkumaanhan Tahvo aloitti heti ja haukkui myös hetkittäin kohti karhua. Toiminta kyky oli keskitasoa samoin rohkeus (ajoittainen katsekontakti petoon) Etäisyyden Tahvo piti karhuun isona joten syödyksi ei tule. Taiselu tahto osoittautui myös keskitasoiseksi. Empä ollut niin karheana poikaa ikinä nähnyt, se oli ihan tosissaan kyllä. Väistöliikeet ja ketteryys oli erittäin nopeita ja työskentelykestävyyskin keskitasoa. Palautuminen viiveellä.
Tässä oli hyvää että reaktio todella näkyi ja kuului ja haukulla saisi myös karhun huomion itseensä, että pieni toivo että kerittäisiin hipsimään karkuun. Eikä Tahvo itse ollut kyllä jäämässä ruuaksi. ps. laitan kuvan oheen lomakkeesta joten näkee arvostelu asteikot (pääsääntöisesti jako kolmeen:"suuri" "keskitaso" pieni" ja reaktot lueteltu tarkemmin) Tahvosta siis olin iloisesti yllättynyt miten topakkana koitti olla!
Sitten olikin vuorossa meidän Ukko, vanhaherra joka kyllä oli poikansa kanssa ajanut ilveksen puuhun, ei kyllä juuri hauku mutta arkoo uudenvuoden raketteja että noh. lähinnä kuvittelin laskevan hännän ja häipyvän takavasempaan. Noh eihän siinä ihan niin käynyt, reaktio hajujälkeen oli pieni, mutta lähti jäljelle kyllä. Karhun nähtyä siirtyi minun taakse, ei haukkunut mutta oli tarkkaavainen. Toiminta kyky pedonliikkuessa oli pieni ja etäisyys liian lähellä ja väistöliikeet hitaat eikä taistelu tahtoa löytynyt. Rohkeudesta että katso muualle ja kestävyys pieni. Palautuminen viiveellä. Eli niin ois tultu syödyks molemmat! Oisin nyt kuvitellut että omat nahkansa ees pelastaa, mutta ei Ukko koitti plogata pedon pois "jos mä en tota ole näkevinäni ni jos se ei muakaan huomais
-ei kannata kokeilla ellei tämä nyt ole tarkoitus olla että leikkii kuollutta
Helinästä ajattelin että sen nyt edes täytyis haukkua ja lähteä lipettiin -joku nyt edes! Reaktio hajuun oli voimakas ja läksi jäljelle. Karhun nähdessään siiryi ensin taakse haukkui heti karhun ohi ja katsoi myös pedon ohi eli se siitä rohkeudesta. Toimintakyky oli pieni samoin kestävyys ja Hellunenhan otti sitten sujuvasti ritolat erittäin nopeilla väistöliikkeillä ja etäisyys oli suuri. Taistelu tahtoa löytyi kuitenkin keskitason varran ja palautui viiveellä. Hellunen ei siis tule syödyksi ja ilmoittaa kyllä pedosta -kannattaa häpyä rivakasti koiran kanssa samaan suuntaan!
Sitten meidän Taiga
Niin olisin aatellut että jotain Helinämäistä löytyisi Hellusen tädiltäkin vaan kuinkas kävikään. Taiga reakoi hajuun voimakkaasti ja läksi jäljelle. Pedon nähdessään siirtyi omistajan sivulle mutta oli tarkkaavainen. EI HAUKKUNUT???! -tätä suuresti ihmettelin no jonkun kerran haukkahti enempi kuin ukko joka sano pari kertaa vuff... Mutta yleensä Taigasta ääntä lähtee jos jotain ilmoitettavaa ilmenee. Toimintakyky oli keskitasoa rohkeus pieni (katsoo ohi) taistelu tahto pieni, Etäisyys sopiva turvallinen ja väistöliikeet ketteryys keskitasoa, kestävyys pieni ja palautuu viiveellä. Eli Taiga ei tulisi syödyksi kun sen verta väistelee ja turvaetäisyyttä pitää mutta emännälle taitais käydä aika huonosti, mutta kiva että ees vieressä katselee
Niin se miksi tämä Taigan osuus suuresti nauratti oli se että kun jäljellä karhu oli tulossa vastaan koukkasi leidi tyytyväisenä pask**le ja väänsi tortut rauhassa puskista kurkkivan karhun edessä ja ne väännettyään meni tutkailemaan vasta kuka arvon leidin rauhaa häiritsi! Olihan sitä aamu tarpeilla käyty ennen lähtöä mutta niin vaan emäntä sai nolona kakkapussin kaivella. Totaali repeäminen tulikin siinä vaiheessa kun hoksasin että tilanteesta löytyy valokuvakin joten tämä karhutesti syöpyy varmasti iloisesti mieliin...
- Eli iloista syksynjatkoa kaikille älkää törmätkö petoihin! ps. voin suositella testiä lämpimästi!
-löytyy joku kuva petotestistä sekä toinen albumi Ukon ja nastin pennuista
Uusimmat kommentit
19.03 | 15:03
Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...
04.08 | 19:25
Onpas komea Vonkale :) huippupoika!
15.11 | 20:29
Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...
16.06 | 15:50
Kiitos Niko