Heipsan kaikille...
Päivittelen vähän meidän kuulumisia ja päivittelen vähän asioita...
-Kummastako aloitetaan?
Jos niistä kuulumisista ensin eli matkakertomusta pukkaa. Meillähän oli ohjelmistossa tavoite että näyttely tauko päättyy syys erkkariin ja näin me myös tehtiin. Eli pari koiraa matkaan ja perhe autoon ja Lahteen, tietenkään mies ei suosiolla uskonut että helpompi pikku kepon kanssa mennä valmiiksi Lahteen kuin lähteä aamulla ja kun järkiinsä tuli isäntäkin niin kiiruusti etsimään majoitusta jostain Lahtea lähempää. No se löytyi onneksi Hollolasta että hyvin läheltä käytännössä. (Lahden hotellit oli täynnä jo kun muutakin häppeninkiä samana viikonloppuna). Sinnepä siis kurvattiin ja matkaan oli arpoutuneet lauman karvaisimmat jotka eivät nyt nekään ihan täydessä terässä olleet mutta Sisu ja Tahvo joka tapauksessa pääsivät edustamaan.
Lauantaina olikin vuotuinen järjestön syyskokous ja se kuuluu siihen päivittely osastoon
Vähän jänskätti pojan kanssa sinne mennä kun illat ei ihan niitä parhaita aikoja ole vain tyytyväisenä hengailuun ja niinhän siinä kävi että väsy painoi ja lapsonen vähän esitti mielipiteensä pitkäksi venyneeseen kokoukseen -eli häätöhän me saatiin, pahoittelen paikalla olleille, virhearvion kuin nopeesti jätkä hiljenee... no eipä auttanut kuin hengailla nurkilla häiritsemättä muiden huutoa
Siitä pääsemmekin sarjassamme päivittely osastoon, meidän 2kk vanhasta poitsusta on hyvinkin järjestö aktivistiksi jos sitä mitataan metelin määrässä, ainoa että poika ei osaa vielä kiroilla sen verran huljakasta menoa oli oletettavasti aikuisten ihmisten "asioista keskustelu" - käytännössä kokous oli suurta farsia, äänestetäänkö vaikka siitä että äänestetäänkö? -no se jäi sentään tekemättä, mutta eipä mikään asia nyt suuremmin valjennut kun lillukanvarret vaan pöllähteli ja varsinaiset asiat hukui niihin. Joillakin ihmisillä on ilmeisesti vaan hillitön tarve kertoa mielipiteensä asioista, vaikkei sitä olisikaan se voi tehdä kokoustamisesta yllättävän puuduttavan turhauttavaa ja kallista kun tilavuokra aika lipsahti päivystyksen puolelle. No kuitenkin uudet jäsenet järjestön hallitukseen äänestettiin ja valituksitulleille onnea ja menestystä, pitäkää huolta rakkaista roduistamme. Siinäpä ne tais tärkeimmät päälimmäiseksi jai mieleen vain vänkääminen...
Sitten taas asiaan eli sunnuntai aamu koitti ja reippaina aamupalan jälkeen kohti Jokimaan ravirataa... Kehät alkoi jo yhdeksältä mutta meillä ei ollut kiirusta niin iso määrä oli junioreita ennen meitä kehissä. Tahvo kun kisää nuorten luokassa, niitä olikin yllättävän vähän. Tuomarina meillä oli Elaine Short Iso-Britaniasta harvinaista että ulkolainen tuomari ja vieläpä erkkarissa, enkuissa on kuitenkin aktiivinen lapinkoira yhteisö ja useita kasvattajia joten tietämystä rodusta löytyy sieltäkin.
Tahvon kanssa kehä meni suhkot mukavasti vaikka trennit vähän vähäiselle on jäänyt ja mitä nyt emäntä ei ollut muistanut laskea montako kuukautta on jätkällä jo ikää ja meidän talon ulkomaalille selässä tuomari vähän naureskeli.
-nolo musta valkoisin maalimerkein -ei vaan irronnut enää kun kerittiin huomata että onnistui oven nurkkalaudasta sitä vielä pyyhkesemään itseensä, parvekelautojahan maalailtiinkin jo ensin. Poitsulla turkki vielä kovin vaiheessa ja arvostelun mukaan saisi muutenkin poika siitä vielä kehittyä ja vankistua, mutta lupaavaksi kehui ja mikäs sen mukavampaa kuin olla nuorten luokan 2. erinomaisella arvosanalla ja vieläpä SA:n kera. Kyllä oli mamma polleana! Mikään lepsu täti ei Elaine ollut vaan koko skaalaa käytti arvosteluissaan.
Sisu poika edusti kehässä Tuulin varmoissa käsissä, kun tämä emäntä lähti pikku kepon (kennelpoika) kanssa välipallalle, siellä me katselimme ikkunasta tissitellen kun Tuulin ponnari viuhu kehissä, koirat ei niin hyvin sinne kauas näkynyt... Kunniankukko ei "erittäin hyvää" paremmin Sisulle laulanut vaikka arvostelu kuulostikin oikein hyvälle -loppukaneettia lukuunottamatta. Äkkivilkaisulla lehmän jotain korva???! Siitäkös riemurepesi että ihan uusi ilmaus meidän nalleluppakorvalle, mutta mutta tarpeeksi kun pyörittelin arvostelu lappua kotona ja googlettelin käännöstä totesin että ei viimeinen sana ei voi olla "ear" vaan täytyy olla rear kun oikeaa käännöstä ei tuntunut löytyvän mutta kuvia senkin edestä "lehmän koivista"
joten "lehmän koivet takana" eli "pihtikintut" sitten vissiin, onhan Sisulla ulkonevat takatassut kerran.
Sisu:
Very good head & exp.
Good body - propotions.
He has good bone & angles.
Good coat quality & temperament.
Good overall balance & type. Moving well.
Is also cow
- hocked in rear.
Tahvo:
Small male. Very nice head & exp.
Good head - proportions.
Needs more bone & substance.
Is balanced.
Lacking some coat.
Promising male. Good temperament
Näyttely meni todella hienosti meidän pienen miehen kanssa joka jatkoi unia vaunuissa syötyään. Oli kiva nähdä lapikas ihmisiä ja nautittiin täysinsiemauksin kehän reuna elämästä -olin jopa niin innoissani etten edes palellut
(ketkä minut tuntee tietää että se on uskomaton saavutus).
No loppukevennykseksi kerronkin sitten meidän kotimatkasta hyvin lyhyesti. Se sisälti hieman nälkäisen pienen pojan karjuntaa sekä yrjöt että ripulia... -että vähän "paskanen loppu" hienolle päivälle. Koko lauma maitohappo kuurille ja onneksi vain yksi yrjösi ja ripuloi parina päivänä. ps. poika oli kyllä sitten tyytyväinen kun matkalla aukesi maitobaari... -niitä aikoja odotelleesa kun vaatimus tax free:sta
Tällaista meillä tälläkertaa, seuraavat haasteet näyttelyiden saralla on Seinäjoella kahden viikon päästä ja Jyväskylä sitten ensi kuussa. Väliin mahtuu ainakin Saagan juoksut liekkö jo Taigankin että emännälle töitä kun miettii vielä astutus kiemuroita ja pitkää pinnaa koko jengille -juoksut kun saa aina vähän härdelliä sekalaumassa. Nauttikaamme kauniista kuivista syyssäistä ja kuulumisiin jälleen...
Uusimmat kommentit
19.03 | 15:03
Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...
04.08 | 19:25
Onpas komea Vonkale :) huippupoika!
15.11 | 20:29
Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...
16.06 | 15:50
Kiitos Niko