Kuulumisia

Heipähei...

Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille, meillä nautiskellaan täällä vauvva-arkea, eli perheemme kasvoi yhdellä jäsenellä joka ei tällä kertaa ihan niin karvainen ollutkaan vaan tiimimme täydentyi "kepolla" -joten sattuneesta syystä nyt vietellään sitten näyttely taukoa -perhedyttäminen kepon hommiin vielä kesken... 

Meikäläisen anniskeluoikeus hakemuksissa vissiin häikkää kun jouduin maitobaarin avautumista odottelemaan synnärillä pari extra päivää niin koiruudet oli ihmeissään missä mamma luuraa ja kun isäntäkin kummasti päivällä aina jossain ja tuoksui tullessaan varsin mileenkiintoiselle. Kotiin tultua oli vähän onnellista jengiä että tallessa oltiin ja mikäs sieltä onkaan tupsahtanut mukaan. Kaikilla häntä heilui iloisesti kun pääsivät nuuhkuttelemaan tulokasta -varovasti istuttiin ja ihmeteltiin ympärillä.

Vauvva on kovasti tarkkailun alla, vahditaan ja kurkitaan missä se on milloinkin  ja jos inahtaa niin suuremma syyllä tutkaillaan mikä hätänä. Koirista on myös kehkeytynyt oiva imetystukiryhmä. Siinä pötkötellessä on ollut helppo päästää koiria vähän lähemmäs rauhassa ihmettelmään ja tutustumaan lauman nuorimpaan. Saaga olisi kovasti hoivaamassa eikä siltä jää huomaamatta jos vauvva inahtelee jotain ja yllätykseksi Sisu on ihan höpsähtänyt sille tosi tärkeä katsastaa missä vauvva on ja jos vain pääsisi olisi kyllä putsaamassa korvia

 -siinä meidän äijä oikein... Itse en kyllä hetkeäkään epäilyt etteikö koiruudet hyvin ottaisi lasta, sosiaaliset ihmisrakkaat lapikkaat kelpuuttaa laumaansa kyllä. Tällä kepolla on kyllä koko lauma puolellaan pienestä pitäen.

Emäntä odottelee jo innolla milloin pääsee kunnolla vaunuilemaan, vielä on sellaista köpöttelyä että koiruuksilta menisi vain hermo eikä matkaakaan kovin pitkästi kertyisi joten juoksutarha on kyllä tullut tarpeeseen ja parasta kun saa vielä kavereita kylään. Kiitos Helinälle ja Einolle käynnistä. Meillä on myös aikaslailla sulkasatokäynnissä joten näyttelytauko ei pahitteeksi, mutta mutta erään neitokaisen kyllä pitäisi vielä pariviikkoa säilöä karvaansa, että pääsee kamujen mukaan reissuun, eikä kauhean lupaavalle kyllä näytä 

 Näillä tämän kesän "helteillä" villanvaihto on kyllä venynyt yllättävän myöhille. 

Siinäpä näitä meidän kuulumisia tällä erää palaan taas kun "kepo" sallii viivähtää koneella... Aurinkoista loppuviikkoa 

13. elo, 2015

1

Uusimmat kommentit

19.03 | 15:03

Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...

04.08 | 19:25

Onpas komea Vonkale :) huippupoika!

15.11 | 20:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...

16.06 | 15:50

Kiitos Niko