Heippa,
Pennut senkun vilistää silmissä, laskea joutuu useammin että kaikki on varmasti tallessa. -varsinkin kun käy vieraita tervehtimässä kakaroita.
Mukavan sosiaalista aikaa -meillekin! Meidän raksalle kun ei muuten ole viitsinyt vieraita kutsua ja talkoisiinkaan taida tunkua olla
No eipä siinä loput keittiön osat ovineen tulee sitten joskus, ollaanhan tästä selvitty näinkin. Jotain sentään tullut kuin tilauksesta nimittäin aurinkoisia päiviä ja kakaralauma on pääsyt ulkoilemaan mukavasti.
Aamukakalla käyntiähän me olemme treenaileet ja se kyllä sujuukin hienosti, päivällä jos on tarettu hyvin on vähän leikitty ja riehuttu ja tänään paistateltiin rannalla päiväunienkin merkeissä. Tällä viikolla oli myös madotus ja ilmeet oli taas sen mukaisia -nautittiin suorastaan
Painot mussukoilla oli 1800-2400 välillä, kaikki voivat onneksi hyvin vaikka aikuiset sitten nauttivat massutaudista peräjälkeen. Saaga aloitti meillä ja Sisu lopetti, Taiga selvisi vähimmällä siinä välissä. Nyt kuulostellaan että onko Ukko ja Sulo saanut saman ilon eikä edes meidän lauma kerinnyt tartuttaa -samat riesat ihmisillä kuin koirillakin...
Pentupaketti matskujakin kerkesi jo tulla ja pian edessä olisi pentutarkastu/sirutus. Pian päästään siis vähän testailemaan mille autokyyti tuntuu. Vieno-Peikon perhe kävi tervehtimässä tulokasta ja ystävä perheemme joten Peikot pääsivät leikkimään lasten kanssa ja no vauhtia piisasi kuten arvata saattaa.
Meidän iloisiin kuulumisiin tulikin viikolla musta hetki kun koiraystävämme Unna oli menehtynyt auton alle jäätyään R.I.P ihana iloinen Unna -voimia ja haleja hänen perheelleen!
Törmäsin tässä pariinkin otteeseen mielestäni vähän hassuun kysymykseen: "saako pentuja käydä katsomassa ennen luovutusta?" -ensimmäiset elinviikot ymmärrän kyllä täysin ettei haluta pentujen terveyttä riskeerata vierailla, mutta kummalliselle tuntuu että lähempänä luovutusta ei saisi käydä katsomassa. Varsinkin kun olisi niin tärkeä tutustua jo pentueen vanhempiinkin, että tietäisi vähän mitä on saamassa, miksei sitten itse pentuihin. Varsinkin kun se on pentujen kehittymiselle/sosiaalistumiselle erittäin hyväksi että tapaavat uusia ihmisiä ja saavat uusia kokemuksia. -Toivottavasti siis ymmärsin kysymyksen väärin
Loppukevennykseksi: -ollaan naureskeltu millä paristoilla pennut käy ja kauanko menee lataamiseen, siitäpä vinkkinä eräs kakara kerkesi vääntää kikkareen lattialla majailleeseen paristolaturiin -kakkalaturi!
Minna 31.03.2014 07:39
PS. ERITYIS KIITOS LAPSENVAHDEILLE!
Helena 30.03.2014 20:17
Taaskin kivaa ja hauskaa lukemista, kiitti! Tuo Unnan asia kyllä surettaa :( Mutta loppukevennys oli lohduttavan hauska!
Uusimmat kommentit
19.03 | 15:03
Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...
04.08 | 19:25
Onpas komea Vonkale :) huippupoika!
15.11 | 20:29
Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...
16.06 | 15:50
Kiitos Niko