Kuulumisia

Tervehdys lukijoille ja terveisiä etelänmailta heh -no ainakin vähän etelämpää, matkaa kertyi mittariin 1200 km ja kokemusta senkin edestä. Tartossahan sitä tuli vierailtua ja Moosten kylässä majoituttua ja siitäpä siis tällä erää kuulumisia jos vaan jaksatte lukea

Lähtö 1.11 joskus yhdenjälkeen yöllä  -allekirjoittanut veteli maitoa purkkiin torstai-illan kympille saakka ja säntäsi kotiin, suihkuun ja sitten pakkaamaan. Mies ja koirat nukkui enkä viitsinyt niitä herättää ängeämällä makkariin  vaatekaappia mylläämään, no huolella suunniteltuhan on melkein tehty. Siitä kertoo hyvä yritys lähteä todella hyvissä ajoin liikenteeseen... -sellaiseksi se myös jäi (yritykseksi). No eipä mitiä ihan kohtuu ajoissa ensimmäinen pysäkki Jyväskylässä ja matkaseuralaiset kyytiin ja kohti Helsinkiä. Kuski koitti kuunnella musaa radiosta ja muut asettua jotenkin nukkumakelpoiseen asentoon. Sisu urheana piti kuskille seuraa pyytäen rapsutuksia väliin ja sieltähän se Helsinki pompsahti silmien eteen kuin huomaamatta ja niin myös poliisit perään. Ensimmäinen hassu kommellus siniset valot kun välähti ja unen pöpperöinen jengi koitti kömpiä röhnöttämästä asialliseen matkustus asentoon. Ajokortti ja puhallus ja lautallekos menossa "juu kyllä koiranäyttelyyn Viroon" -hyvää matkaa toivotteli! -me ajellaan kangsteri autolla 

 -Kuorma-autokin vielä, jep jep aika epäilyttävää...

Siitäpä sitten lautalla yli ja mietittiin siinä että mahdettiin olla edustava näky -pöytäseurue vetäen sikeitä. No oli siellä kyllä muutama muukin ottanut laivamatkan levon kannalta. Satamasta päästiin mukavasti Tartoa kohden ja matkataittui tasaisesti ja Tarton kaupungin läpi kohti Moostea. Sinnehän oli sitten matkaa vielä se 40km, maaseutua peltoja, joista osa kukki keltaisenaan joten vähän oli ennemmin keväisen näköistä kuin marraskuuta. Perille päästyä hiukan etsiskelimme hotellia -no ei kait kylttejä kannata lukea, ei ainakaan uskoa varsinkaan ensi silmäyksellä. Hieno miljöö upeine rakennuksineen ja lähes kuin linna pienen järvenrannalla oli varsinainen majoitus paikkamme. 

Mehän siinä tohkeissamme kiersimme pihaa ja ulkoilutimme koiria ja ihan huomaamatta saimme aimo annoksen takiaiskuorutusta ihan pariin turkkiin. Onneksi ne suostui irtoamaan karstan pienellä suostuttelulla. Hotelli näytti aivan tyhjälle tullessamme ja ystävällinen respantäti antoi avaimet kouraan ja kysyi mihin aikaan aamiasta saa olla. Hotelli oli todella tyylikkäästi uudistettu majoituskäyttöön, kyseessä oli vanha viinatislaamo ja historiasta kertovia dokumettejä oli kehystettynä seinillä asillä. -oli muuten pullojakin, mutta ne taisi olla tiskintakana 

Sellainen pikkujuttu vaan oli että kukaan huomannut että kyseinen majatalon palvelutasolla varustettu upea paikka ei tarjonnut ravitola palveluita kuin etukäteen varatessa. Ai että täältä ei saa ruokaa... -tosin kyllä ne juomat oli myynnissä! Ei siinä nopea kipaisu lähikauppaan ja grilliin jotain, salaatteja kyytipojaksi ja nurkalla olleeseen ihan hulpean halkopinon viereen majoittautuneeseen grilliin tulet. No kerrankos sitä grillataan marraskuussa pienessä vesisateessa "linnan" takapihalla jossain Viron maaseudulla. Respan täti kurkisti ihmeissään takaovesta ja ei voinut kuin nauraa meille... Onneksi se vesisadekin hyytyi siihen, meilläkin oli tosi hauskaa aina siihen asti kunnes huomatiin huoneessa miten kuraisia koiria meillä on ja hupsis ohdakkeiden lisäksi kasvustosta löytyi jotain kivoja tarttuvia pieniä pallomaisia siemeniä jotka eivät todellakaan jääneet ohdakkeille kakkosiksi tarrautuvuudessa...

Lauantai aamu ja pienellä sähellyksellä täyttävän ja maistuvan aamiaisen jälkeen kohti kisapaikkaa "Messihalli" Tarto. Joku taisi jännittää kehää, minä enempi papereita nimittäin kun ilmoittautumis maksuni oli hävinnyt jonnenkin jo alku metreillä. Tai eihän se ollut lopulta hävinnyt lähes kolmen viikon setvinnän/odottelun ( ja 40€ selvittely maksun) jälkeen olin saanut vastaukset että rahat makaa siellä missä pitkin -saajan tilillä. Ainoa että saajalla ei ollut tästä tietoa, eiväthän he olleet ennättäneet lukaista sähköpostia ja olipa setvaaminen saada järjestäjän puoli ymmärtämään, että minulla oli tuore tieto asiasta heidän omalta pankilta -ja että olen joutunut siitä vielä maksamaan. Pankki ei tietenkään suvainnut tietoa antaa puhelimessa, mutta onneksi reipas mies säntäsi tulosteeni kanssa pankkiin ja me saimme numerolaput lauantain kehään -ilman että oisimme maksaneet ne uudestaan. 

Kehän reuna olikin sitten melkoisen ahdaspaikka, onneksi ystävällinen t-paita myyjä majoitti  meitä ihan myyntirekkinsä juureen. Olimme mukavasti vilkaan sisääntulo reitin vieressä. Sitten alkoi tohina hihnaa harjaa numeroa järjestykseen... Sulo ekana meistä ja kylläpä jänskätti Sulo kisasi aikuisten sertistä ainoana pikana, mutta eipä se niin mene että sen ainoa saisi. Erittäin hyvä  kuitenkin! Sisu kisasi toisen valion kanssa ja veti pidemmän korren Gerrard Cox:n syynissä. Cacib plakkarissa kylläpä mieltä lämmitti. Saaga lennosta kehään, typy niin karvaton rääpäle että ei ollut suorituspaineita. Mutta ilmeeni mahtoi olla hölmistynyt ERI ja SA, välissä kisasi avo narttu ja Taigan vuoro sitten ja sama tulos, eikun Tuuli händleri hommiin ja Saagan sekä Taigan kanssa pn-kehään tuloksena pn 1. ja 3. -Tuulin tuulen nopea vaihtis Saaga  Sisuun ja  Rop kehään -siinäpä meidän Rop ja Vsp upeat Peikkovuorelaiset. Taigan kanssa edessä ryp-kehä. 

Siinäpä sitten iloinen uutinen että pankki reissu oli onnistunut ja pankki myöntänyt että heidän moka rahat on siellä missä pitääkin. Meikulle kahvia ja pullaa! Veikkasimme ja vahtasimme vessajonon ja eläinlääkäri jonon pituuksia odotellessa, ja satuimme hyvään saumaan ei niin pitkään jonoon. Tohinalla kaikille passit läjään, lääkkeet naamaan ja rahat tiskiin ja... Samalla vauhdilla kehän nurkalle kuulutuksia vahtaamaan... no eihän siinä siten kiirettä ollut kerittiin vielä syödäkin. Niin ja ottihan joku ne passit?!

Tuuli oli funtsinut että kehtaako kysyä saako esittää Taigan ja pieni innostuksen kiljahdus oli ilmoilla kun heitin aika lonkalta ehdotuksen että -sähän siellä olisit tyylikkäänä. Meikku otti kameran hihnaan Tuuli Taigan. Hienosti siellä posetettiin, tosin ryhmätuomari Tuula Savolainen sivuutti kylmästi hienot suomalaisrodun edustajat joten pitkään ei tarvinnut haaveilla. Eikun rop-pokaali matkaan ja kohti "kotilinnaa", jossa sitten juhlimme vähän kuoharin ja pikkunaposteltavien kera -ei tarvinnut grillata tällä kertaa. Tosin ei keritty kyllä jälkkäri kakkuunkaan  kun meidän mussukka Sulo heitti yrjöt, toiset ja kolmannet ja ja... Sitten me heitimme itsemme lakanoiden väliin, hyvät unet ja aamulla mietimme että kait siellä olisi aamupalaa vähän aikaisemmin kun emme kerinneet alakerran baariin ja kertomaan että lähdemme ajoissa. Hotelliin oli kummasti tullut täytettä suomalaisista koiraihmisistä. Aamupala löytyi mukavasti tuntia aikasemminkin ja koputtelemalla keittiön ovea saimme myös huoneen maksettua. -ei turhan tarkkaa! -kerkisi siinä tosin olla yksi avainkin hukassa ja turhia aikoja ei jäänyt kehää odotellessa, "pönttöpoliisitkaan" ei onneksi välähdelleet -ois saattanut tulla muutakin sanomista kuin hyvää matkaa. 

No jos lauantaina oli vähän ahdasta niin olipa melkonen viidakko tarpoa sunnuntain kehään toisen hallin sitten ihan peränurkkaan. Sinänsä tilaa perillä oli vähän paremmin mutta käytävä todella ahdas. Tuomarina oli samainen Tuula Savolainen, Sulo jälleen eritäin hyvä, "vähän ujo" -no vähän oli vaisu joo meidän ykäpetteri, Sisulle sama arvosana -no se olikin paras laatuarvosana mitä pojille jaettiin, eikä suinkaan huonoin. Paras uros kehää ei sitten ollut. Sisulla olikin eh jo aikaisemmin Savolaiselta, varsinkaan korva ei miellyttänyt. Sitä he taisivat kehäsihteereiden kanssa oikein vihkosta ja tabletilta syynätä kun kauhea plaraaminen kävi kesken sanelun. No eikun tytöt kehiin eh:lla jatkoi junnu. Mutta mitä tekeekään meidän Saaga vetäsee toisen eri:n  -no ei sentään sa:ta eli ei parasnarttu kehiin mutta erinomainen -jippii! Tuuli esitti Taigan eriomaisesti ja edellisenpäivän sertin napanneen kanssa parasnarttukehään joka olikin samalla rop-kehä. Taiga nappasi rop:n eli pokaalin ja cacibin kotiin. 

Me nappasimme itsemme autoon ja kohti tallinaa, erään työpäivä maanantai aamusta ei antanut pahemmin varaa jäädä ryhmäkehiin, laiva odotti. Ilmoitinkin infoon ettemme pysty jäämään -eikä se kiinostanut ketään! No me ajattelimme keritä tuliais ostoksille ennen laivan lähtöä ja matka taittui mukavasti pienelle pysähdyspaikalle josta oli tarkoitus ostaa koirille lisää vettä ja itse käydä lähinnä sitä vajentamassa. Kunnes puhelin soi... -moi ootteko missä asti mulla on teidän koirien passit! -Unohdin kyseisen ihmisen nimenkin kun järkytykseltäni tavasin päässäni K-O-I-R-I-E-N passit on T-A-R-T-O-Ssa!!! -joo oomme jo kaukana, ai tiedämmekö jonkun samaan laivaan tulevan -juups mutta ei tiedetä ketä ne on

 Tämä pelastava enkeli oli ottanut meidän koirien passit kun ne oli tuotu kehän reunalle sitten joskus tuntia paria myöhemmin kun meidän kehä meni. Ne samaiset passit oli jääny sille eläinlääkärille, eikä se viitsinyt niitä meille heittää silloin lauantaina tai kuuluttaa hakemaan  tai antaa ne infoon että olisi saatu ne heti aamusta -koirien ja omistajien tiedothan niissä kyllä olisi ollut. Arvata saattaa onko seuraavalla kerralla ihan varma kuka ottaa passit! No onneksi kyyti passeille järkkääntyi soittajan tuttujen puolesta jotka olivat tulossa samaan laivaan todella iso kiitos heille! Laivan (Talinkin) info ei huolinut passeja -jää pian heille?!? -liekkö ymmärryksessä vai asiakaspalvelussa vikaa, mutta onneksi sentään puhelinnumeron oli saanut jättää ja passit löytyi laivasta. Veikattiin kyllä että jäädään tulliinkin, kun meidät kerran ratsattiin mennessäkin mutta ei osunut veikkaus, ihan saimme rauhassa karautella kohti keskisuomea.

No eihän siinä etteikö jotain olisi edes hukkunut, sunnuntain arvostelut olivat lennelleet visssiin taivaan tuuliin luettelonvälistä. Savolaisen pitkät kattavat jorinat ovat siis teillä tietämättömillä, jos ne joku löytää voi lähettää -vastaanottaja maksaa postimaksun

 No etsiessä arvosteluja löysin kyllä edellisellä reissulla hukkaamani Lapinkoira-lehden -sillähän pärjää.

Tässähän tätä oli matkakertomusta yhdelle kertaa -varmaan tarpeeksi 

 -eikun uusia reissuja suunnittelemaan... -toivottavasti on onni törmätä yhtä mukaviin ihmisiin matkan varrella ja iso kiitos Tuuli & Ville ja Sulo, huippu matka -seurasta ja -järjestelyistä!

Yleiskuva