Kuulumisia

Viime viikolla Ukko tosiaan yökyläili äitini toiveesta heidän luona kun poitsua oli kuulemma niin  ikävä. Torstaina meillä oli näyttely treenit Sulon kanssa ja viikolla muuten normi lenkkeilyä ja koti eloa.

Nonniin täällä taas löpisemässä joutavia koska mullahan on tosiaan blogi 

 Meidän viikkon oleellisimmat kuulumiset taitaapi olla Oulusta, mutta sitä ennenkin taisi elämää olla.

Viikon kriisi oli kun mies oli ostanut koirille ämpärillisen kuivattuja kaninkorvia 

 Minullahan on ollut pupusia kakarana emäläjä ja vieläkin silloin tällöin haaveilen kaneista. -joten mennä nyt pupusten korvia syöttämään koirille -tuntui vähän pahalle, mut näyttihän nuo hyvin maistuvan -on siinä mulla ongelmat siankorvat ei tunnu missään vaikka paljon viisaampia otuksia 

Viikonlopuksi   matkasimme Ouluun Peikkis sisarusten kanssa, Saaga ja Ukko menivät Sulon kaveriksi ja kolmikko kävi mm. tallilla rymyämässä ja kovasti halikoirina viihdyttivät kanssa ihmisiä. Saaga vähän koitti sisustaa uusiksi (vai maustaa sisustusta), mutta pitihän sitä nyt vähän tutkia paikkoja kun ei ole ennen vierraillut...

Oulussa meitä olikin ratkiriemukas seurue mökkeilemässä camping alueella Nallikarissa, oikein kiva paikka voisi käydä kyllä muutenkin. Upea ranta mutta ei minusta oikein uinti kelit kuitenkaan, vaikka yksi mies sinne nähtiinkin painelevan polskimaan. Iltaa istuttiin ja vähän viihteelläkin käytiin, koiria lällittiin varsinkin pentusia jotka nyt vaan aina vie sydämen mennessään. Toko- kentän nurkallakin kävimme pyörähtämässä ja no mitäs me siellä sitten tehtiin no rapsuteltiin blondia pentusta joka sitten asustaakin ihan täällä meilläpäin (ainakin Oulusta katsottuna) ja no oikeastikin niin lähellä että treffitkin voisi järkätä. Niin se siitä tokoilun seuraamisesta :D Harmittavasti missasin luennon kun läksimme etsimään ruokapaikkaa kaupungilta porukalla, toisaalta eipä kerinnyt piipahtaa kylpylässäkään.

Lauantaina iltana oli sitten tämä odotettu syyskokous ja tunnelma olikin hieman jännittyneen oloinen. Odottelin vääntöä päistä ja turkeista... -no eipä se ollutkaan ihan sitä mitä ajattelin :D -se oli enemmän sitä mitä edellisessä kirjoituksenani veikkasin koko homman taustaksi! "

Esitys suomenlapinkoiran pelastamiseksi" -oli oikeastaan vain yhden kilpakumppanin sabotointi yritys valheelisin ja mutu -väittämin. No nostettiimpä koira pöydälle ja näyttihän ne keposasti nouseen naapurimökissäkin 

Trimmaamisesta päästy puusta pitkään -mitens sitä ulkomailla saat kiellettyä missä maantavat on ihan jotain muuta. Onneksi kauheasti ei ole baltiassa tuota ongelmaa kun kilpakumppanit on suomalaisia, mutta ruotsissa voikin olla jo nihkeämpää luomuilla. Käyttökoettakaan pörröille ei pystytty puskasta repäisemään, mutta itse ainakin toivon että saan järkättyä koiriani joskus vaikka jollekin lammaspaimenus kursille tai taipumus kokeeseen ihan vaan siitä ilosta ja mielenkiinnosta kokeilla.

Pevissaan menossa nuorten urosten pentu kiintiö ehdotus ja se kuulosti varsin järkevälle. Kaikenlaista p

ähkäiltävää  varmasti riittää osaksi uudelle hallitukselle, jonka kokoonpanosta äänesteltiin -toivottavasti yhteistyö pelaa. Näyttelyt ainakin meni mukavissa merkeissä.  Keli oli loistava eikä minuakaan edes palellut yhtään. Tosin eräs nimeltamainitsematon eväs rohmu oli murtautunut näyttelynami pöntölle ja popsinut kaiken. -paitsi ämpärin sen ois syöny Saaga 

Sisu Marja Talvitien syynissä EH

"Hieman lanneosaltaan pitkä, takaa kinnerahtaasti liikkuva ja seisova hyvä päinen uros. Toinen korva jo lähes luppa. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä karvanlaatu. Hieman liian löysät ranteet. Seka liikkeessä että seistessä oikein kannettu häntä."

-kun poitsu oli katellu että ei tuolle mikään kelpaa oli heittäny "riippumatoksi" 

 -eli hyvinkin "löysin rantein"! 

Taiga Esko Nummijärven kehässä ERI SA

"Rotutyyppi erinomainen. Sopusuht. kaunis narttu. Kaunis pää & korvat, vaaleat silmät. Hyvä selkä & häntä. Hyvä rinta & raajat. Hyvä karvapeite. Hieman ahdas takaa. Liikkuu & esiintyy hyvin." 

-hyvin menee kun juosta jaksaa! -Eskon kehässä vaaditaan esittäjiltä rautaista kuntoa!

Kuvia ei tullut näpsittyä kuin loppukehistä ja niihinkin patterit rupes hyytymään. Kuvat löytyy

Linkkejä kuviin

 . Kotimatkalla bongattiin pari hirveä onneksi ei tuulilasin nurkalta. Ja olipa mukava saada blonditkin kainaloon, puhumattakaan univajetta nukuttua pois koska viikon aamuvuoro oli aika väsyttävää jopa niin että pe aamuna osui eripari kengät jalkaan töihin lähtiessä

 -mutta kyllä tuli Oulussa naurettua muutama ikävuosi lisää että varmaankin ensivuonna pitää vakavasti harkita Oulun erkkaria uusiksi!

-Kiitos ennen kaikea mökkeily seurueelle ja eipä ole valittamista järjestelyistäkään!

9. loka, 2013

1

Uusimmat kommentit

19.03 | 15:03

Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...

04.08 | 19:25

Onpas komea Vonkale :) huippupoika!

15.11 | 20:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...

16.06 | 15:50

Kiitos Niko