Kuulumisia

Nonnii emäntä palannut näppiksen ääreen ja vieläpä ihan kirjoitus aikeissa...Tämän viikon juttuihin kuuluu niin ilon aiheita kuin vähän huonompiakin uutisia, mietityttäviä asioita ja orastavaa kehäkuumetta... 

Alkajaisiksi jos rykäisisi ne ikävimmät asiat, Ukon yhdellä pennulla on todettu ilmeisesti jonkinlainen kaihi -lisätietoja odotellessa, harmitteluni pennun omistajille ja kasvattajalle, Sinällään joku muoto voi olla hyvinkin harmiton ja näkö säilyä ja hoitoakin löytyy mutta pitää muistaa tuo riski kun itse haaveilee pennuista. Toivottavasti mahdollisimman moni kävisi tarkeissa se on sitä kullan arvoista tietoa kasvattajille! Riskitöntähän ei ole olemassa mutta turhia olisi karsittava.

Tästäpä loikkaankin asiasta miettimisen arvoista ulkomuoto asioihin "esitykset suomenlapinkoiran pelastamiseksi Lappalaiskoirat ry:n syyskokoukseen" -trimmaaminen oli esitys listalla ja juurikun pääsin paasaamasta miten ei ole järkeä vetää koiria kaljuksi niin päästääkin näppärästi tähän puunaamiseen. En tiedä pilaisiko se ja mitä jos se olisi sallittua mutta joka tapauksessa säännöt pitäisi olla kyllä joko tai ja kaikille samat. Kerran olen (jo vuosia sitten) nähnyt kun kehän reunalla joku saksi tassu karvat tasaisiksi, no silloin en tainnut kun ihmetellä ja varmaankin olla lähinnä kade kun omalla koiralla ei niitäkään karvoja ollut 

  -eipä se tainnut voittaa, vaikka varmaan saattoi olla siistimpi johonkin toiseen nähden. Nyt jos tietäisin että joku olisi näppärästi trimmattu ja voittais luomut niin kylläpä ottaisi päähän. Jos se peseminenkin on olevinaan vähän yliarvostettua ja yleinen kehänreuna keskustelu on että pitäsikö sitä nyt harjata edes. Monessa rodussahan niitä puunataan tuntitolkulla ja toisaalta näyttelyissä käynti on suuri harrastus jossa kisataan tai viihdytään tai molempia. Siellä taustalla se möllöttää silti JALOSTUS! -mietin vain että miten niistä muotoon trimmatuista roduista sitten kaivetaan ne jalostus yksilöt rakenteineen jos sillä pilattaisiin lappalaiset?! -no en silti toivo että siitä tulisi sallittua! Mutta voisiko se maailmalla tuoda menestystä ja huomiota pienen maan rodulle, ei kai kaikki ole vain uhkia?

No seuraava asia olikin alkuperäisen paimenkoiran näköisten koirien suosiminen nykyisten ilmeisesti liian "show-seurakoiramaisten" sijaan ja että tätä painotettaisiin tuomarikoulutuksessa. Niin siis hetkinen oliko ongelma että niillä ei pärjää vai ei pärjää maailmalla vai että oltaisiin oikeasti hukattu alkuperä? Vai oliko meillä huutava pula niistä poropaimenista

 -Tästähän sosiaalisenmedian ryhmässä riemu repesi "alkuperäisestä" koirasta tuli joku mystinen sankari ja vain paimensukuisten tyyppien näköiset voisivat olla oikeita työkoiria. Siinähän sitä on väittelemistä asiasta ja aisan varresta kenen koira kaunein koira kenen pilalle jalostettu. -kehittymistä pitää aina tapahtua mutta mihin suuntaan? Ääriilmiöt pahasta kaikessa -miten voitaisiin kehittää ja säilyttää tässä muuttuvassa maailmassa hyvin sekalainen lauma erinäköisiä kokoisia tyyppisiä lappalaisia. Mitä todellista järkeä oikeastaan on koittaa saada lappalaisista takaisin vähän eri karvanpituuksisia porokoiria? Meillähän on porokoira ja vastahan ne muutama hassu vuosikymmen sitten hokastiin erottaa toisistaan ja eriyttää eriroduiksi. Toisekseen ainakaan ei ole pelkoa että ne lähemmäs 300 kasvattajaa ja n. 6000-7000 koiraa tasapäistettäisiin samiksiksi suuntaan tai toiseen! -mikä vika mailmalla pärjäävissä show-menestyjissä olisi? -kateusko? No omalla kokemuksella jos ajattelee Saagaa ja Sisua ovat hyvin erinäköisiä ainakin "parjatuilta nyky-" päiltään ja molemmilta löytyy H:ta ja ERI:ä -maailmaltakin, ettei näkemys ole ihan niin mustavalkoinen, makuja on monia myös tuomareilla. Jaloillamme voimme äänestää jos jonkun arvot ei miellytä ja pentumme voimme valita mieleisimmältä kasvattajalta -onneksi! -minusta moninaisuus on nimenomaan rikkaus. On perus sohva koiraa on näppärää harraste koiraa on soveltuvaa maastoon ja myös kehiin jopa isoille areenoille! -kannustus käyttöominaisuuksien tutkimiseen olisi kyllä paikallaan, mutta eikö kukaan ehdottanut rajoitusta matadori uroksien käytölle vaikka?

No eipä siinä eiköhän PEVISSA olisi kuitenkin se tärkeämpi ja mielenkiintoisempi anti syyskokoukselle jonne minunkin on ilo osallistua. -Oulu here we come!

Kylläpä sitä onkin jo kaivannut kehiinkin, Seinäjoki ja Tartto onkin listalla Messariin pitäisi vääntää ilmoittautuminen! Melkein jopa päädyin Ruotsiin Sisun kanssa, mutta toisen kerran paremmalla ajalla. Iloisia reissuja odotellessa!

Näin loppukevennykseksi "-sano että olette te mukavia ihmisiä kun tarjoavat koiransa meille" -meidän palero käväs yökylässä, kun kysyin tarvetta haliterapialle ja seuraavana päivänä puhelu toisaalta että "eikö vois tulla meille käymään" 

 -jaettu ilo se paras ilo, niimpä Taiga piipahti Sulon kanssa mm. heppojen paimennus hommissa ja Ukko lähti käymään Tessun kaverina äitini luona. -on ne vaan rakkaita jotka kelpaa vähän muillekin 

 -tosin perhana kun itelle tulee ikävä!  

ps. Onnittelu terkkuja naapuriin Katajaisen-kenneliin hauvva vauvvoista ja uudesta perheejäsenestä toisaalle!

2. loka, 2013

0

Uusimmat kommentit

19.03 | 15:03

Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...

04.08 | 19:25

Onpas komea Vonkale :) huippupoika!

15.11 | 20:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...

16.06 | 15:50

Kiitos Niko