Kuulumisia

Juhannus viikolla pakkasimme Ukon Sulon seuraan juhannuksen viettoon mökkeilyn merkeissä ja lopun laumaa autoon ja kohti Hiidenmaata -myöskin mökkeilyn merkkeihin. Juhannusta vieteltiinkin oikein tuplana, Virossa kun juhannuspäivä on vasta 24.6. Hiidenmaalla meillä oli vuokralla kiva reilun kokoinen hyvin varusteltu mökki, meren rannalta jossa oli hyvin pihaa ja omaa rauhaa. Se sijaitsi etelä osassa saarta pienessä Kassarin kylässä. Matka saarelle sujui mukavasti lautalla jossa koirat saivat kannella elbailla ja ilmastoidussa autossa viihdyttiin helteiden helliessä myös vähän nähtävyyksiä ihmetellessä. Mökillä koirat saivat juosta nurmikenttää ja kahlailla meressäkin viilennykseksi yllinkyllin. Grilliä vahdittiin urakalla ja lenkkeiltiin kylälle 

 -laatuaikaa yhdessä!  

Heippat, sitä on ollut hiljaista täällä blogissa, jossain muualla sen sijaan ei niinkään 

 Olemme lomailleet urakalla ja piipahtaneet pikku kisaturneellakin, sekaan mahtui myös yhet juoksut.

Niin ja sitten se vähemmän hiljainen osuus alkoikin, Saagan juoksut, joiden tärpit sattui juuri mukavasti juhannukselle. Saaga aloitti mukavasti tyrkyttämisen ja Sisu oli ihmeissään ku typy kävi väkisin päälle ja tarjos "tavaraa" naamalle. -voi poika parkaa oli sillä kestämistä. Onneks ei ihan noin tyrkkyjä kosiskelijoita liiku ihmisten parissa 

 Sisu tarkkana kyllä tiesi millon tärpit on, seuraavat kaks päivää se sit haukkui, ulvoi ja vonkui Saagan perään -silloin oli typy tiukasti valjaissa kiinni. Mutta sattuipa sitä pieni läheltä piti tilanne kun kyläkaupalle kömmittyämme jätimme ne hetkoseksi pihaan eri puolille kiinni ja ajatelimme että katsomme jotain yhdessä pika pikaa -mitä syödään. Ikkunasta kun näki pihaan, no ei silti pitäis kääntää selkäänsä... Onneksi terassilla istunut nainen huikkasi ovelta että koira karkasi... ja mä huusin vain miehelle juokse juokse... Sillä eihän se nyt kauaksi karannut, mutta onneksi intopinko ei kerinnyt tähdätä kunnolla ja kerkes mies väliin -huhuh jännitystä elämään! No y-valjaita kiristeltiin jälleen ja funtsittiin miten se saa itsensä niistä ulos kun kauluskarvat ottaa hanttiin jo pukiessakin, näppärä poika kun himot iskee...

No eihän se riemu nyt toki siihen loppunut viikonlopun jälkeen kun Sisu jo vähän rauhoittunut saapui meidän loppu seurue. Laskelmoitiin että hyvä ettei ole pojat mukana juhanuksena mutta se että ne olisivat alkuviikosta olleet kovinkaan rauhallisia oli hieman väärä päätelmä 

  Eli Ukko & Sulohan ne saapuivat meidän seuraksi Sulon emännän ja isännän kanssa. Harmi oli että sitten ei voinut juoksennella kuin vuoroin ja pojat olivat aika kovia vinkumaan! -sehän ei onneksi kuulostanutkaan niin pahalle kuin haukkuminen 

Puolessa viikossa pakkasimme retkueen autoon ja suuntasimme Pärnuun pariksi yöksi, majoituimme pieneen hotelliin joka olikin erittäin hyvä valinta -näyttely reissujakin silmällä pitäen sinne voidaan majoittua uusiksi lauman kanssa. Hauskin kömmähdys siellä sattui kun emme huomanneet miten oven lukko toimii ja ihan pari koiraa onnistu tepsuttelemaan perässä respaan, no henkilökunta onneksi vain hymyili. Pärnussa hengailimme puistoissa rannalla ja kaupungillakin. Perjantaina kun meidän kotiinlähtö koitti alkoivat hansamarkkinat joilla piipahdimme pikaisesti todeten että oispa ollut mukava jäädä! -Pärnu on todella ihana kesäkaupunki ja siellä mukava liikkua koirien kanssa, on kakkaroskiksia ja huomioitu lemmikkejä myös vesitarjoilulla terasseilla. Kotimatkalle pakattiin Ukko Sulon kaveriksi vielä viikonloppu hoitoon ja me suuntasimme pikavisiitille kotiin. Kiitos ihanasta viikosta Tuuli & Ville ja Ukon hyvästä hoidosta. Pojilla oli olut ihanaa isä-poika laatuaikaa, pusutelleet ja leikkineet yhdessä ja nukkuneet peppu peppua vasten. 

Eihän se meidän reissaaminen tosiaan siihen loppunut, me käväisimme kotona nukkumassa hieman lyhyet unet ja vaihtamassa autoon kamat ja suuntasimme näyttelyiden pariin, ensin Hämeenlinnan kr:ään  Tuulokseen Kapakannmäelle. Kehiin oli ilmoitettu koko loppulauma ja Jari Forssin syynissä Saaga NUO ERI 2 SA, Sisu AVO EH 3 ja Taiga pikinipimu VAL ERI 5. Taiga oli mukana Peikkovuoren kasvattajaryhmässä jolle KP ja ROP -isossa kehässä tosin ei enää ryhmänä sijoituttu ja pikku sadekuurokin kerkesi meitä hieman kostuttaa. Terffasimme myös Ukon tyttären omistajia ja tietty ihanaa Tiitu neitiä Ataciaran kennelistä.  Kiva näyttelypäivä voitokas takana suuntasimme yökylään näyttely/koirakamujen luokse jossa saimmekin nauttia niin maittavasta illallisesta kuin ihanista löylyistä ja leppoisasta seurasta -iso kiitos kaikille asianosaisille ja erityisesti isännille Anita & Tuure! Koira pojat varmaan oli aika väsähtäneitä kun meidän leidit heitä juoksutti! 

Sunnuntai aamuna suuntasimme retkueemme Tuusulaan jossa siis uudet koitokset kehissä. Saaga pitkä ja ilmava NUO EH 1. Sisu hienosti esiintyen AVO ERI 1. SA PU 4. vara serti -ja täytyy myöntää että hieman harmitti kun vika serti meni taas sivusuun. Eikö vois läjästä varasertejä saada yhden sertin??! 

 Taiga karvaton oli VAL ERI 2. Kasvattaja ryhmään osallistui meidän molemmat KP ja ROP jälleen Peikkovuorelle. Sitten olikin rauhaisaa odottelua ennen tohinoita, seurueen menestyneet aiheutti pikkasen kiirettä ryhmiin, jotka menikin sitten iloisesti päälekkäin, eli lennosta koiran/esittäjän vaihtoa... ja enempi jännitystä kerkeäisinkö minä vielä yöksi töihin jos kehät venyisi. -ja kerkesinhän minä jopa tunniksi kotiin... 

Maanantaina saatiin meidän kultsipoika kotiin, Ukkoa oli jo kova ikävä -harmi kaatosade ettei päästy (lue viititty) riekkumaan ulos porukalla  -uusiksi paremmalla kelillä! Eipä tässä koitetaan palata arkeen ja menneisiin kiloihin 

 -jos kesäkuntoon ens vuodelle alottais nyt kun lomat lusittu!

-kuvia tulossa ja arvostelut kuhan kerkiän...

2. heinä, 2013

0

Anita 02.07.2013 21:55

Kiitos itsellenne, otetaan uusiksi pian! ;)

Uusimmat kommentit

19.03 | 15:03

Hei Ritva! Teet sukututkimusta, vai mitä? Minulla on kysy...

04.08 | 19:25

Onpas komea Vonkale :) huippupoika!

15.11 | 20:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä j...

16.06 | 15:50

Kiitos Niko